Heinäkuun alussa voimaan tullut 10 prosentin korkokatto on vaikuttanut lainamarkkinoihin monella tavalla. Kuluttajan kannalta positiivista on korkojen tilapäinen aleneminen 10 prosenttiin, jolloin lainakustannukset jäävät vuoden 2020 loppun asti aikaisempaa pienemmiksi. Samaan aikaan on kuitenkin havaittavissa, että erityisesti pienituloisten lainan saaminen on vaikeutunut. Moni pienempiä lainoja korkeamalla korolla myöntänyt yritys on lopettavat uusien lainojen myöntämisen kokonaan.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto varoittaa myös toisenlaisesta ongelmasta, joka liittyy ns. jatkuvien luottojen korkoihin. Jatkuvia luottoja kutsutaan myös tililuotoksi tai joustoluotoksi ja niitä käytetään luottokortin tavoin. Joustoluottoa on käytössä tiettyyn luottorajaan asti eikä sillä ole kiinteää laina-aikaa. Luottoa voi lyhentää ja käyttää uudestaan luottorajaan asti ilman erillistä hakemusta.
”Näistä luotoista saatetaan vaatia kohtuutonta, jopa yli 200 prosentin korkoa, kun väliaikainen hintasääntely päättyy. Kalliit luotot kannttaa yrittää korvata edullisemmalla vaihtoehdolla”, sanoo kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Outi Haunio-Rudanko Helsing Sanomien artikkelissa 20.8.2020.
Suomalainen kattokorko.fi- lainapalvelu etsii lainatarjouksia, joiden korko on pysyvästi alle 10 prosenttia. Näin kuluttaja voi olla varma, ettei lainan korko muutu ensi vuoden alussa, kun tilapäinen korkokatto poistuu.
Lyhyessä ajassa tapahtuneet lakimuutokset ovat muuttaneet eri lainatuotteiden välistä kilpailuasetelmaa markkinoilla. Ensi vuoden alusta alkaen kalleinta lainakorkoa maksetaan todennäköisesti jousto- tai tililuotosta, jonka lainasopimus on solmittu ennen syyskuuta 2019. Näiden luottojen osalta laki ei rajoita uusista nostoista perittävää korkoa, joka saattaa siis nousta satoihin prosentteihin.
Myös luottokorttien korko saa myös jatkossa ylittää 20 prosentin korkokaton, jos luottokortti on myönnetty ennen viime vuoden syyskuuta. Kattokorko.fi:n tekemän selvityksen mukaan monien päivittäistavaraketjujen ja lentoyhtiöiden markkinoimat luottokortit ylittävät selvästi 10 prosentin korkotason. Kalleimmillaan luottokorttien todelliset vuosikorot 1 500€ lainasummalle ovat 25 prosenttia.
Lainojen ja luottokorttivelkojen kilpailuttaminen uudestaan käy helposti ja maksutta yhdellä lainahakemuksella. Toimimme yhteistyössä vain luotettavien pankkien ja luottolaitosten kanssa ja palvelullemme on myönnetty Avainlippu merkkinä suomalaisesta työstä. Yhdistelylaina on usein kauppojen osamaksusopimuksia edullisempi vaihtoehto.
Siirry lainahakemukseen ja saat lainatarjouksia välittömästi. Et sitoudu mihinkään.
”